Syksy on vierähtänyt käyntiin niin nopeasti, että en ole edes blogia ehtinyt päivittää. Metsässä kasvaa niin ihania ja herkullisia sieniä, että aika on mennyt niitä metsästäessä. Nyt kuitenkin olen maannut kotona pari päivää kuumeisen flunssan kourissa. Vaikka olo on ollut aika kurja ja aivotoiminta minimaalista, niin jotain positiivista on flussastakin löydettävissä: nyt oli vihdoin aikaa viimeistellä kesken ollut tilkkupeitto ompelemalla reunus käsin kiinni!
Aloitin peiton puhtaasti kuluttaakseni erilaisten puuvillakankaiden jämiä ja sen koko on suunniteltu sillä perusteella, että voisin käyttää taustakankaana Marimekon tehtaanmyymälästä vuonna miekka ja kirves ostetun kankaanpalan. Myös välissä oleva vanu on aikaisempien projektien ylijäämää. VIRHE! En suosittele menetelmää, havaitsin nimittäin aika pian, että peitto on aavistuksen liian pieni aikuisen kääriytymisviltiksi ja todenäköisesti liian suuri vauvanpeitoksi.
Tein peittoon todella yksikertaisen tikkauksen koneella. Itselleni tulee kuvion ja tikkauksen yhdistelmästä 70-luvun vibat, mutta raikas väritys tuo peiton silti 2010-luvulle. (Nurja puoli ehti jo vähän rypistyä kun yritin potea flunssaani peiton alla.)
En tiedä miten peiton reunat olisi pitänyt ommella kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, joten päädyin tikkaamaan reunuskankaan päälipuolelle koneella ja ompelemaan nurjan puolen käsin niin, että ommel jäi täysin piiloon.
Koska meiltä ei löydy lemmikkejä, miehelle pari vuotta sitten neulomani sukka-apina toimi kuvausassistenttina. Alla kuvassa myös Ikean kankaasta tehdyt sohvatyynyt. Kuvasta näkee hyvin, että peitto ei oikein sovi meidän olohuoneen väritykseen, joten pitää varmaan keksiä peitolle parempi koti. Vielä pitäisi selvittää kenelle sukulaiselle tai tutulle tämä sopisi.
Hauskaa viikonloppua!
