Timantit on ikuisia, mutta lasistakin saa kivoja kesäkoruja

Joo, eipä oo rahaa ostella timantteja, joten lasihelmillä mennään. Viime viikonlopun sään innoittamana alkoi tehdä mieli jotain oikein kesäistä ja helmilaatikosta löytyi juuri sopivasti jämiä pussillisesta turkooseja sekalaisia helmiä.

 

Ensin tein yksinkertaisen käsikorun ja kun helmiä tuntui riittävän, loput päätyivät kaulakoruksi. Tyyliin olisi ehkä sopinut paremmin jälkimmäisen osalta vähän runsaampi design, mutta inspiraation iskiessä oli tyydyttävä siihen mitä kaapista löytyi.

  

Kun ensimmäinen helmipussi oli tyhjennetty, inspiraatiota riitti pariin muuhunkin kokeiluun ja tein vaihteeksi korvakoruja. En käyttänyt mitään ohjetta, vaan nämä valmistuivat tyhjästä nyhjäisyn periaatteella.

Ajalta ennen blogia: kesähousuja

Kesän kolkutellessa oli aika kaivaa kaapeista ohuempaa vaattetta esiin. Tässä muutamat talvisäilöstä löytyneet itse ommellut kesähousut (ihan lempipaidakseni ruvenneen lörökaulustopin kanssa).

Nämä tein muistaakseni joidenkin vanhojen pitkien housujen perusteella mysteerikankaasta. Ensimmäistä kertaa elämässäni törmäsin farkkukankaaseen, joka nyppyyntyy. Tässä kuvassa sitä ei näe, mutta housuissa on pinnalla pieniä valkoisia nyppyjä kuin Novitan langoista neulotuissa villasukissa. Tykkään mallista, mutta vetoketjun oisin saanut ommella nätimmin piiloon.

 

Nämä vähän lyhyemmät housut tein muistaakseni legendaarisella interreil-reissulla vuonna 2001 Saksasta ostettujen, sittemmin rikki menneiden sortsien pohjalta.  Malli on jälleen mieleinen, mutta kankaan valinta ei ihan onnistunut nappiin. Paksu farkku on vähän liian jäykkää tähän malliin ja etenkin etukappaleen laskosten laskeutuvuuden kannalta ohuempi kangas olisi ollut paikallaan. Lisäksi aina jälkikäteen tulee sadateltua omaa laiskuutta: nämäkin sortsit olisivat käytännöllisemmät, jos olisin jaksanut vääntää niihin taskut.

Viimeisinä, muttei vähäisimpinä, ohuesta, reiällisestä farkusta tehdyt ihanan rennot lököhousut, jotka näyttävät vähän liikaa yöhousuilta, jotta niitä viitsisi pitää julkisilla paikoilla. Kaava mitä helpoin ja simppelein, vyötäröllä nauhakuja. Täydelliset kotona ja omalla pihalla rentoutumiseen. Eiköhän näillä yhden Suomen kesän helteet selviä, varsinkin kun sormia syyhyttäisi tehdä näille kaveriksi vielä yksi lörökaulustoppi.

T-paitojen uudet muodot

Hyvän mielen vaatekaapin lukeminen sai muistamaan, että vaatekaappini perukoilla majailee pari muovikassillista vanhoista t-paidoista leikattua matonkudetta. Minun oli tarkoitus virkata niistä hieno matto, joita on parin viime vuoden sisään näkynyt monissa trendikkäissä sisustuslehdissä, asuntomessuilla ja blogeissa. Mutta koska en osaa virkata, kukkakuvion terälehdet kärsivät jostain loistaudista ja muodostuivat omituisen kieroiksi. Vuoden varastoiminen ei ollut saanut kuvioita oikenemaan, joten purin yritelmäni ja kärräsin toisen kasseista äidilleni, joka lupasi tehdä haluamani mallin.

Toinen, sekalaisia värikkäitä keräsiä sisältänyt kassi jäi minulle. Koska olen todistetusti päässyt peruskoulusta, jonka oppimäärään kuului virkkaus, päätin, että jotain on matonkuteista virkkaamalla saatava aikaiseksi. Päätin kuitenkin pitää riman alhaalla ja tehdä matostani nelikulmion kiinteillä silmukoilla. Aloituksessa oli taidoilleni riittävästi haastetta: sopivan löysän ja oikean pituisen ketjusilmukkapötkön virkkaaminen ei ole ihan niin helppoa kuin voisi luulla.

Tällainen siitä sitten tuli (alla oleva räsymatto EI ole omaa tuotantoani :)):

   

Aika kamala, mutta silti jotenkin ihanan hauska. Ja mikä tärkeintä, toimittaa varmasti tehtävänsä eli imaisee itseensä liat sisääntulijan märistä kengistä. Lisäksi se muistuttaa joka päivä siitä, että pienellä vaivalla voi välttyä tuottamasta suuren määrän jätettä, jonka kierrättämiseen ei ainakaan meidän kunnassa ole vielä järkevää konstia. Kirppikselle kun on ihan turha viedä kainaloista kellastuneita ja ohueksi hituneita paitoja, joiden etumusta kaiken kukkuraksi koristaa iso tahra, joka ei suostu lähtemään pesussa pois.

Kesän lapsi mä oon

Tällä viikolla valmistui sopivasti hippihenkinen paita kesäsäähän.

En varsinaisesti käyttänyt paitaa varten kaavaa, mutta inspiraatiota on haettu SK 8/2013 -lehden XL-mallista, malli nro 11.

Kangas on Eurokankaan palalaarista, todennäköisesti viskoosia ja elastaania.

Ajattelin, että raitojen piilottaminen laskoksiin olisi kiva idea.

 

Kangas oli vähän vaikeaa ommella, mutta kuka nyt kesällä katselee onko jokainen sauma ihan suorassa... Olalla on tavalliseen tapaan vahvistuksena framilonia.

Etukappaleen yksityiskohta on tehty helposti muutaman laskoksen avulla.

 

Hyvää alkavaa viikkoa ja nauttikaahan kesäsäistä kun ne on tänne leveysasteille pitkästä aikaa saatu!

Rikoot rypyssä

Rakastan rypytyksiä ja laskoksia. Sen takia päätinkin kokeilla SK 2/2014 -lehdestä mallia 6, kietaisumekko. Rypytettävää riitti: 80-luvun tyyliset hartiat ja etuhelman sivu kuului ohjeen mukaan rypyttää. Näin jälkiviisaana voi todeta, että olisi ehkä tullut parempi lopputulos, jos etuhelman olisi laittanut laskoksille eikä poimutuksille, mutta olin liian laiska purkamaan saumaa kun olin sen kerran kokoon ommellut.

Kaava oli muuten mukava, mutta ei vanhan tavan mukaan ollut alkuperäisessä muodossaan minulle kovin istuva. Kavensin hartioita ja asettelin etukappaleet reilusti sovituksen mukaan niin, että kaula-aukosta tuli ainakin lehden mallikuvaan verrattuna niukempi. Muokkaus ei ollut kovin ammattimaisesti tehty, koska sen takia kankaaseen taisi tulla vyötäröltä lähtevä laskos. Minusta se kuitenkin sopii mekon henkeen, joten päätin ettei se ole virhe vaan ominaisuus. Lisäksi tein muita pieniä muokkauksia, kuten kavensin päälietukappaleen helman alareunaa pussimaisen vaikutelman vähentämiseksi ja kaventelin hihoja olemattoman hauikseni kohdalta silleen sopivasti (lue paljon).

Olen lopulta ihan tyytyväinen mekkoon, se on mukava päällä ja sopii arkeen ja vähän siistimpäänkin menoon. Jatkuva sovittaminen ja muokkaaminen meinasi kyllä tekovaiheessa viedä mehut ja nyt kun katson näitä kuvia, mekko näyttää aika ryppyseltä muualtakin kuin oli tarkoitus, vaikka oli ollut kuvanottohetkellä silityksen jälkeen päällä vain yhden lyhyen automatkan ja päivällisen ajan. Onneksi ainakin itselläni on niin huono näkö, etten huomaa kankaan ryppyjä livenä selvästi ja mekon värikin sopii paremmin hämyisiin sisätiloihin, joissa pienet yksityiskohdat hukkuvat helposti hämärään.

Hyvää äitienpäivää!

Hyvää ja aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille!

Tää ois vähän niin kuin kirja-arvostelu: Hyvän mielen vaatekaappi

Olin katsellut Rinna Saramäen kirjaa Hyvän mielen vaatekaappi muutaman kerran sillä silmällä, koska olen kiinnostunut vaatteiden ympäristövaikutuksista. Takakansiteksti lupasi tiukkaa asiaa, mutta kirjan ulkoasu oli kuin suoraan barbien maailmasta. Viesti oli ristiriitainen, mutta taivuin lopulta ostamaan kirjan, kun netistä alkoi löytyä sitä ylistäviä arvioita.

Kirja on jaettu kahteen pääosioon, joista ensimmäinen käsittelee lyhyesti ja suhteellisen yleisellä tasolla vaateteollisuuteen liittyviä eettisiä ja ympäristöongelmia. Toisessa osiossa Saramäki antaa vihjeitä oman vaatekaapin muuttamiseksi "hyvän mielen vaatekaapiksi".
 

Kirjailija odottaa lukijan olevan halpiskauppoja kiertävä heräteshoppailija, joka on täyttänyt vaatekaappinsa hetken huumassa hankituilla sekundaräteillä. Kirjan minäkertoja on puolestaan vahvoin mielipiten varustettu parannuksen tehnyt himoshoppaaja, nykyinen vaatteiden rakastaja. Kerrontatyyli on tuttavallinen ja henkilökohtainen ja mielipidevaikuttaminen ekotehokkuusajattelun puolesta tehdään taitavasti asettumalla samalle tasolle lukijan kanssa. Pidän kertojarakennetta erittäin hyvin valittuna, sillä se varmasti auttaa tavoittamaan sellaisia lukijoita, jotka eivät tavallisesti jaksa ottaa selvää eettisyys- tai ekologisuuskysymyksistä. Sen sijaan henkilökohtaisella tasolla tunsin itseni ulkopuoliseksi kirjaa lukiessani, sillä en ole koskaan ollut ahkera heräteshoppailija. Tavallisesti pähkäilen jokaista ostosta pitkiä aikoja, ja kun lopulta pääsen kauppaan asti, alkaa armoton rankkausprosessi, joka usein päätyy siihen, että lykkään hankintaa odottamaan täydellisen tuotteen löytymistä. Vaatteiden osalta heräteostokset tyssäävät yleensä viimeistään sovituskopissa, sillä pidän tyköistuvista vaatteista, mutta kroppani ei vastaa useimpien valmistajien mitoituksia, joten hyvä jos yksi kymmenestä sovittamastani vaatteesta on edes jollain tapaa istuva. Vierauden tunteen kruunasi jatkuva mekkojen fiilistely, johon en osannut lainkaan samaistua. Yleensä mekkoon pukeutuminen tarkoittaa minulle jäykkää pönötystä ja lempivaatteeni on pikemminkin pehmeä ja rento huppari, joka päällä voi rönöttää mukavasti sohvalla ja neuloa sukkaa. Sen sijaan kirjan huumori osui ja upposi, ja etenkin Saramäen avoin kirje vaatevalmistajille oli hykerryttävää luettavaa ("Minä lakkaan ostamasta mitään vaatteita, minä mökötän! Kyllä te sitten kadutte, kun huomaatte, että se Rinna joka ennen aina luuhasi vaatekaupoissanne, istua nököttää kotonaan säkki päällään mutta hirveän rahakasan keskellä.").

Saramäki käsittelee tiukassa vähän reilun 60 sivun paketissa massavaateteollisuuden nykyisen liiketoimintamallin, vaatteiden tuotantoketjun ja arvonmuodostuksen, sekä edellisiin sidoksissa olevat eettiset ja ympäristöongelmat. Sopivassa kohdin ja harkitusti annostellen esitellyt numerotiedot ovat mielenkiintoisia (tiesitkö, että vuosittain tuotetaan noin 10 vaatetta per maapallon asukas?), masentavia (bangladeshiläisen ompelijan palkka yhden t-paidan ompelusta on noin 4 senttiä) ja herättäviä (saman bangladeshiläisen ompelijan palkan nostaminen eettisesti kestävälle minimitasolle maksaisi vain noin kaksi ja puoli euroa per paita, mutta yhtiöiden voitontavoittelu ajaa tällaisten toisarvoisten seikkojen yli). Kaiken kaikkiaan osin jo tuttua, mutta ehdottoman koukuttavaa luettavaa. Tietoa, joka jokaisen modernin ajattelevan kansalaisen pitäisi vaateostoksilla muistaa. Kirjan ensimmäinen osio voisikin olla hyvää aineistoa esimerkiksi yläkoulujen yhteiskuntaopin tunneille.

Kirjan toinen osio onkin sitten kevyempi ja lukijan oman vaatekaapin muutokseen painottuvaa sparrausta ja neuvontaa. Sisältö on silti kunnianhimoinen: Saramäki kahlaa läpi vaatteiden hankintaan liittyviä tyylikysymyksiä, tarpeiden kartoittamistekniikoita, budjetin laatimista, ostamisen vaihtoehtoja, vaatekaapin selkeyttämistä, laadun tunnistamista ja vaatehuoltoa. Itselleni ei ihan selvinnyt, miten vaatekaapin olemassa olevan sisällön vähentäminen tai uudelleenjärjestely auttaisi globaaleihin vaateteollisuuden ongelmiin, mutta tuleviin ostoihin liittyvät neuvot allekirjoitan lähes varauksetta. Koin jopa pientä sielujen sympatiaa, kun Saramäki antoi lukijoille neuvoja akryylin ostamisen suhteen ("Vaikka akryylipitoinen neule näyttäisi kaupassa kuinka somalta ja hauskalta, kohta se muistuttaa petolinnun pesää"), sekä kertoi mielipiteensä tuunaamisesta. Ohjeet ja pohdinta olivat inspiroivia ja saivat miettimään oman vaatekaapin sisältöä kriittisesti. Kaivoin oikein tietokoneen esiin ja listasin kaikki omistamani vaatteet, todennäköisen ostovuoden ja muutamia muistiinpanoja. Huomasin, että omistan mm. 31 paria villasukkia ja 36 neulepaitaa tai -takkia, mutta en ensimmäistäkään kunnollista mustaa kotelomekkoa. Kirjan mukaan vaatteiden tulisi kestää ainakin 5 vuotta, alusvaatteita lukuun ottamatta, ja ilokseni huomasinkin, että moni kaappieni aarre on ollut käytössä jopa tupla-ajan. Sen sijaan en muista että yhdetkään jatkuvassa käytössä olevat farkut olisivat viettäneet kaapissani niin pitkää aikaa.

Jos jostain kirjaa pitää moittia, niin mainitsen, että olisin kaivannut konkreettisempia neuvoja siitä miten valita vaatteita, joita voi muodistaa, sekä vinkkejä käytännön muodistamishommiin. Toinen kritiikin paikka liittyy kainalolappuihin; Saramäen mukaan vanhan mallin mukaiset kainalolaput ovat ällöttäviä ja tilalle olisi hyvä saada kertakäyttöisiä hienimijöitä. Jos yksi kirjan tavoitteista on auttaa vähentämään vaatejätettä, kertakäyttösiteiden tapaisten kainalolappujen idean esittely on mielestäni ristiriidassa alkuperäisen tavoitteen kanssa. Sitäpaitsi puuvillaisia perinteisiä kainalolappuja voi pestä tasan niin usein kuin oma hygieniakäsitys vaatii, eikä niiden tarvitse antaa muuttua miksikään aromipesiksi.

Loppukaneettina totean, että jos kaipaat uusia näkökulmia oman vaatekaappisi sisältöön, päivittämiseen tai pitkän tähtäimen kehittämiseen ja ylläpitoon, kirja kannattaa ehdottomasti lukea. Itse ainakin inspiroiduin, ja aion yrittää pitää entistä parempaa huolta vaatteistani.

Istuvien housujen metsästys

Painiskelen edelleen SK 9/2013 mallin 7 eli housujen parissa. Koska kaava ei todellakaan ollut minun kropalleni sopiva, päätin ottaa vähän rankemmat keinot käyttöön. Seuraavia kuvia ei kannata katsoa, jos tietää miten homma pitäisi oikeasti tehdä ja jos on tarkka ammattimaisesta otteesta ja kaikesta muusta samantyyppisestä pikkutarkkuudesta jonka päätin kokonaan hylätä.

Sovituksessa määritetty diagnoosi oli siis seuraava: henkilöllä näyttäisi olevan köntsät housussa, eli haarus roikkuu puolitangossa kuin amerikkalaisella ganstarapparilla. Lisäksi pehva näyttäisi olevan lainassa taistelun painovoimalle menettäneeltä henkilöltä, joka tykkää syödä puolen kilon voipaketteja välipalaksi.

Ratkaisu: Vyötärökaitale irti ja takakappaleeseen ehdottomasti muotolaskokset!

Haarasaumasta sisään ottamalla istumakorkeus 160-senttiselle paremmin sopivaksi.

Jotta etukappale ei jäisi muutosten jälkeen pussittamaan, muotoilin myös keskietusauman uusiksi.

Koska näiden toimenpiteiden seurauksena vyötärö kapeni reilusti, avasin toista sivusaumaa vetoketjun lisäämistä varten ja vyötärökaitale pitää uusia kokonaan. Ihan niin reippaaksi en ruvennut, että olisin vetoketjun kiinnitykseen tai vyötärökaitaleen leikkuuseen ryhtynyt, mutta mahdollisesti jotain toivoa voisi näiden housujen suhteen vielä olla.

Välityönä piti vähän puuhastella puikkojen kanssa, jottei epätoivo ihan iskisi.

Seuraavaksi voisikin harkita vaikka tiskialtaan perusteellista kuurausta, näyttää jääneen edelliseltä käyttäjältä vähän rumaan kuntoon :).